PHP Holding Oy -konsernin tilinpäätös 2010
Tilikauden olennaiset tapahtumat
PHP Liiketoiminta Oyj:n osakkuusyhtiö Absblue Oy, joka 10.6.2008 asetettiin yhtiökokouksen päätöksellä vapaaehtoiseen selvitystilaan yhtiön purkamiseksi, purkautui 31.5.2010. Yhtiön purkautumisesta syntyi 266.533,28 euron suuruinen purkutappio PHP Liiketoiminta Oyj:lle.
DNA Oy:n varsinainen yhtiökokous 31.3.2010 päätti jakaa omistajille osinkoa yhteensä 32,9 miljoonaa euroa. Osingon maksupäivä oli 15.4.2010. PHP Liiketoiminta Oyj:n osuus osingonjaosta oli 6,6 miljoonaa euroa.
DNA Oy:n varsinainen yhtiökokous 31.3.2010 valitsi DNA Oy:n hallituksen jäseneksi PHP Holding Oy:n ja PHP Liiketoiminta Oyj:n hallituksen puheenjohtajan Jukka Ottelan.
DNA Oy kävi keväällä 2010 neuvotteluja Sanoma Television Oy:n Welho liiketoiminnan ostamisesta. Hanke toteutui toukokuussa 2010, jolloin osana järjestelyä Sanoma Television Oy:stä tuli DNA Oy:n osakas 21 prosentin omistusosuudella. PHP Liiketoiminta Oyj:n omistusosuus laski samalla 20 prosentista 15,8 prosenttiin. Järjestelystä syntyi PHP-konsernille laskennallista kertaluonteista tuottoa 7,6 miljoonaa euroa.
PHP Holding Oy:n osakkeenomistajilla on ollut 1.7.2010 alkaen mahdollisuus myydä omistamiaan osakkeita PHP Holding Oy:n osakkeenomistajien palvelupisteen kautta. Suorakaupassa osakkeet ostaa PHP Liiketoiminta Oyj, jonka asiamiehenä toimii Aalto Trading Oy. PHP Liiketoiminta Oyj myy ostamansa osakkeet edelleen arvopaperimarkkinalaissa (26.5.1989/495) tarkoitetuille kokeneille sijoittajille. Osakkeiden myynnissä PHP Liiketoiminta Oyj:n asiamiehenä toimii Aalto Trading Oy. Ajanjaksolla 1.7.–31.12.2010 PHP Liiketoiminta Oyj:n osti 636 kappaletta ja myi 524 kappaletta PHP Holding Oy:n osakkeita. PHP Liiketoiminta Oyj:llä oli 31.12.2010 112 kappaletta PHP Holding Oy:n osaketta. Ostettujen osakkeiden keskimääräinen ostohinta oli 631 euroa ja keskimääräinen myyntihinta 657 euroa. Osakkeiden osto- ja myyntihinnat sekä kaupankäyntitilastot ovat nähtävissä yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.php.fi.
Taloudellinen kehitys ja rahoitus
PHP Holding Oy -konsernin liikevaihto 1.1.–31.12.2010 oli 3,6 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 3,2 miljoonaa euroa).
Konsernin liiketulos oli 6,6 (-18,0) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 13,1 (-16,9) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 11,1 (-16,4) miljoonaa euroa.
PHP Holding Oy -konsernin tulokseen vaikutti merkittävästi tuloslaskelmaan kirjattu liiketoiminnan muu tuotto DNA-konsernin omistusosuuden muutoksesta +7,6 miljoonaa euroa, sekä osuus osakkuusyhtiöiden voitosta/tappiosta -0,9 (-17,7) miljoonaa euroa.
PHP Holding Oy -konsernin omavaraisuusaste oli 98,2 (98,3) prosenttia. Maksuvalmius oli koko tilikauden hyvä.
Näkymät, riskit ja epävarmuustekijät
PHP Holding Oy:n 97,5-prosenttisesti omistaman PHP Liiketoiminta Oyj:n liiketoiminnan merkittävimmät riskit liittyvät yhtiön suurimman yksittäisen sijoituskohteen DNA Oy:n liiketoiminnan kehitykseen.
DNA Oy -konsernin vuoden 2010 tulos oli odotusten mukainen. Liikevaihto 2010 oli 690,5 (652,2) miljoonaa euroa ja kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 5,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti 1.7. alkaen Welho liiketoiminnan yhdistyminen DNA:han.
Liikevoitto kasvoi 65,2 (-43,2) miljoonaan euroon. Vertailuvuoden liikevoittoa heikensi vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä tehty 94,9 miljoonan euron suuruinen kiinteän verkon liikearvon alaskirjaus. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 70,2 (63,4) miljoonaa euroa.
Tulos ennen veroja oli 60,6 (-42,8) miljoonaa euroa. Tilikauden tulos oli 46,0 (-56,5) miljoonaa euroa.
DNA:n matkaviestinverkossa oli vuoden lopussa 2 108 000 liittymää (1 947 000) ja markkinaosuus oli 24 % (24%).
Matkaviestinnän liittymäkohtainen liikevaihto oli 21,7 (22,4) euroa. Vaihtuvuus oli 18,7 (16,2) prosenttia.
DNA:n kiinteän verkon laajakaistaliittymämäärä oli vuoden lopussa 291 000 (180 000). Laajakaistaliittymien voimakas kasvu oli seurausta Welho liiketoiminnan yhdistymisestä. Perinteisten puhelinliittymien määrä oli 171 000 (197 000). Kaapeli-tv-asiakkaita DNA:n jakelupiirissä olevissa verkoissa oli 598 000 (270 000). Kaapelitelevisioliittymien merkittävä kasvu oli seurausta Welho liiketoiminnan yhdistymisestä.
Hallituksen esitys tuloksen käsittelystä PHP Holding Oy:n konsernin oma pääoma on 116.547.328,69 euroa.
PHP Holding Oy:n tilikauden voitto oli 2.680.771,34 euroa ja oma pääoma tilikauden päättyessä 74.709.040,29 euroa, josta jakokelpoiset varat 33.093.435,57 euroa.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että PHP Holding Oy jakaa vuodelta 2010 osinkoa 51 euroa osakkeelta eli yhteensä 10.074.132,00 euroa.
Tilinpäätös ja yhtiökokouskutsu
Lähde ja lisätietoja www.php.fi