Markkinakatsaus: Laitilaan sijoittava metsästää kasvua
Listaamattoman markkinan hintakehityksen pysyessä vakaana kaupankäynnissä on viime viikkoina ollut lievää piristymisen tunnelmaa. Yksi yleisen markkinaepävarmuuden mukanaan tuomista haasteista on kuitenkin edelleen ollut osakkeiden osto- ja myyntitarjousten kohtaamattomuus.
Osakkeen vaihdon kannalta yksi viime kuukausien haastavimmista päälistamme osakkeista on ollut Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, jossa ostaja- ja myyjälaidan näkemykset osakkeen hinnasta ovat karanneet toisistaan. Ostajakandidaatit ovat puhuneet alle seitsemän euron hinnasta, ja osakkeen hintataso onkin laskenut kuuden kuukauden aikana jo noin kymmenen prosenttia: keväällä osakkeella käytiin kauppaa parhaimmillaan hieman yli kahdeksan euron tasolla, kun edelliset kaupat tehtiin viime kuussa 7,15 euron hintaan. Tälläkin hetkellä osaketta on saatavilla suuriakin eriä noin 7,15-7,50 euron tasolla, mutta potentiaaliset ostajat ovat vetäytyneet odottamaan yleisen taloustilanteen suunnan kehitystä sekä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan strategisia linjauksia tulevaisuudeen laajentumisen suhteen.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimistusjohtaja Rami Aarikka kertoi viime kuisen hallituksen kokouksen jälkeen, että yrityksen tavoitteena on pitää Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Suomen kannattavimpana panimona myös tulevaisuudessa. Laajentumishuhuja Aarikka kommentoi siten, että yritys aloittaa infrastruktruurin parantamisen uuden vesihuoltolaitoksen rakentamisella, millä Laitilan Wirvoitusjuomatehdas pyrkii varautumaan tuotannon kasvamiseen tulevaisuudessa. Tällä hetkellä yritys käyttää tuotannossaan Laitilan pohjavettä, mikä ei kuitenkaan riitä Wirvoitusjuomatehtaan kulutusmäärille. Tämä puolestaan aiheuttaa yritykselle lisäkustannuksia, joihin uusi vesihuoltolaitos pyrkii tuomaan helpotusta. Aarikka kertoi myös, että vesihuoltolaitoksen yhteyteen rakennettava uusi sprinklerikeskus puolestaan turvaa nykyisen tuotantolaitoksen sekä tulevien laajennusten paloturvallisuuden.
Yrityksessä on käynnistetty myös muita toimintaa tehostavia kehityhankkeita. Aarikan mukaan tarkoituksena on kuitenkin tarkkailla investointien ohessa myös alkoholipolitiikan kehitystä, joka vaikuttaa varmasti myös tulevaisuuden kehityspäätöksiin. Aarikka totesi myös, että tammi-elokuussa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan liikevaihto kasvoi 23 prosenttia, mikä antaa hieman ajatuksentynkää yrityksen kehityssuunnasta. Laajentumisaikomukset ja mukava kasvuvauhti tarjoavatkin nykyisessä markkinatilanteessa oivan tilaisuuden osakkeen ostoille kohtuulliseen hintatasoon.