Avaa valikko
Etusivu
Kirjaudu Online-palveluun

Markkinakatsaus: KPY:n kunto kohdallaan

Listamarkkinan myllerryksen ja listaamattoman hiljaiselon keskellä Osuuskunta KPY julkaisi keskiviikkona osavuosikatsauksen vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Suurempia yllätyksiä emme tuoreimmista talousluvuista juurikaan löytäneet ja numerot vastasivat odotuksiamme. KPY:n kehitys vaikuttaa jatkuvan vakaana, mikä vastaa yrityksen strategiaa.

Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna suurimmat erot löytyvät emoyhtiön sijoitustuotoista, jotka tulevat DNA:n maksamista osingoista. Aiemmin KPY:n DNA-omitus oli tytäryhtiön alla, mutta viime vuoden toisella vuosipuoliskolla omistus siirrettiin emoyhtiön taseeseen. Toinen poikkeavuus vuoden takaisiin lukuihin verrattuna on henkilöstökulujen ja liiketoiminnan muiden kulujen kasvu, mitkä aiheutuivat näkemyksemme mukaan pääsääntöisesti kertaluonteisista eristä.

Kaupankäynti osuudella jatkuu melko vilkkaana, tosin edelleen hieman hiljaisempana alkukesän kuukausiin verrattuna. Osuuskoron maksun lähestyessä mielenkiinto osuutta kohtaan lisääntynee kuitenkin selvästi loppuvuoden aikana. Osavuosikatsauksen lukujen perusteella tekemämme analyysin mukaan yrityksellä on olemassa hyvät reservit vahvaan osuuskorkoon. Loppuvuodelle ei ole myöskään odotettavissa merkittäviä kulueriä, jotka rasittaisivat tulosta merkittävästi.

Vaikka osuuskorko irtoaakin vasta keväällä, osuuden kysyntään on odotettavissa piikki viimeistään vuodenvaihteen jälkeen, jolloin uskomme osuuden kysynnän olevan tarjontaa kovempaa. Osuuksia mielivän sijoittajan kannaattaa siis olla ajoissa liikkeellä varmistaakseen osuuksien saatavuus ”sopivalla” hintatasolla.