Avaa valikko
Etusivu
Kirjaudu Online-palveluun

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on Suomen vahvin yritys 2010

Suomen Asiakastieto Oy on valinnut Suomen Vahvimmaksi yritykseksi vuonna 2010 Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n.

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on kovien kasvutavoitteidensa tueksi rohkeita investointeja tekevä panimo, jonka tunnetuimpia tuotteita ovat Kukko-olut ja Oiva-siideri. Lisäksi yritys toimii sopimusvalmistajana useiden kauppaketjujen omille tuotemerkeille.

Yritys aikoo vuoden kuluessa kolminkertaistaa oluentuotantokapasiteettinsa, mikä edellyttää lyhyessä ajassa noin 4 miljoonan euron investointeja mm. uuteen keittokattilaan, tankkeihin ja monitoimipakkauskoneisiin. Vuonna 1995 perustettu Wirvoitusjuomatehdas työllistää nykyään jo lähes 50 henkeä ja oluentuotannon yhä laajentuessa yritys uskoo työllistävänsä vielä ainakin kymmenen työntekijää lisää. Pienosakkaita sillä on useiden osakeantien jäljiltä satoja, mutta myös toimiva johto on merkittävä omistaja.

Suomen Asiakastieto Oy:n analyysin mukaan Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy:n toiminta on ollut kovasta kasvusta huolimatta erittäin kannattavaa. Liikevaihto on kahdessa vuodessa lähes kaksinkertaistunut nykyiselle yli 16 miljoonan euron tasolle. Samaan aikaan sijoitettu pääoma on tuottanut noin 30 prosenttia. Yrityksen tase on vahva ja kestää hyvin isotkin investoinnit.

Lue lisää aiheestä täältä.