Kukolla kova nousu olutbrändien listalla
TIEDOTE 28.10.2011.
Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kivijalkatuote Kukko -olut on tehnyt kovan nousun Suomen tunnetuimpien olutbrändien listalla. Kukko on tuoreimmassa mittauksessa jo neljänneksi tunnetuin olutmerkki, kun sen sijoitus viime vuonna oli seitsemäs.
Kärkikolmikon Taloustutkimus Oy:n laatimalla olutbrändien listalla muodostavat Olvi, Karhu ja Sandels. Kukon taakse jäivät muun muassa sellaiset tunnetut nimet kuin Koff, Karjala ja Lapin Kulta. Ulkomaisista merkeistä tunnetuin oli tshekkiläinen Velkopopovicky Kozel. Kokonaislistalla se on viidentenä heti Kukon jälkeen.
”- Olemme aina tunnistaneet Kukon olevan yhtiömme kultamuna. Emme kuitenkaan halua ottaa sulkaa takapuoleemme brändin järjestelmällisestä rakentamisesta, vaan kiitos ja kunnia menestyksestä kuuluu Kukkoon ihastuneille ihmisille. He luovat brändin ja suovat arvostuksen, mikäli se on ansaittua, ” toteaa Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan myyntijohtaja Marko Karjalainen.
“Arvostuksen nousu ei ole tapahtunut hetkessä, sillä Kukko juhlii ensi vuonna jo kymmenettä vuottaan suomalaisilla olutmarkkinoilla”, valaisee toimitusjohtaja Rami Aarikka ja lisää, “tällä tiedolla on hienoa lähteä tulevaan Kukko- juhlavuoteen, kolmonen vaviskoon ja nyt en tarkoita veroluokkaa.”
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy on toiminut vuodesta 1995 ja on nykyään toiseksi suurin suomalainen panimo. Yhtiö valmistaa Kukko- ja Kievari- oluita, Oiva-siideriä, Skumppaa, vanhan ajan limonadeja ja Into- lonkeroa sekä Brändy Long Drinkiä. Vuoden 2011 liikevaihto tulee olemaan n. 20 miljoonaa euroa.
Lisätietoja ja tuotekuvat: Rami Aarikka 0400-676 526, rami.aarikka@laitilan.com.
Linkit:
Lähde: STT 28.10.2011