Ekokemin katsaus toimintaan 1.1.-30.9.2010
Ekokem-group liikevaihto Q1-Q3 jaksolla oli 78,2 M€. Kasvua edellisen vuoden vastaavaan aikaan nähden oli 17 %. Jäte- ja ympäristöpalvelujen liiketoimintasektorilla palvelu- ja jätevolyymimme ovat kasvaneet edellisen vuoden laskun jälkeen. Ympäristörakentamisen Suomen toiminnot ovat edellä tavoitteita ja ulkomaiset projektit ovat käynnistyneet ennakoitua hitaammin. Tuottavuuden nostamiseen ja kustannussäästöihin tähtäävät kehitysprojektimme ovat saavuttamassa tavoitteensa tuloksen parantamiseksi. Tarkastelujakson tulos ennen veroja oli kertaluonteisten kulujen jälkeen 8,9 M€. Se ylittää tavoitteen ja edellisvuoden vertailutuloksen.
Loppuvuoden näkymät
Q4 odotetaan toteutuvan alkuvuoden kaltaisena. Näkemyksemme mukaisesti liikevaihto ylittänee edellisvuotisen ja konsernin tilikauden tulos noussee edellisvuotta olennaisesti paremmaksi.
Vuoden 2010 aikana toteutetut investoinnit lisäävät energiantuotantoa Riihimäellä, parantavat energiatehokkuutta ja lisäävät kierrätystä alueellisesti lähellä jätteen syntypaikkaa. Voimala 2:n ympäristölupa mahdollistaa investoinnin suunnittelun aloittamisen.
Vuoden 2011 toiminnassa panostamme ympäristöhyötyihin. Ekokemin toiminta säästää luonnonvaroja. Yhdessä asiakkaiden kanssa parannamme materiaali- ja energiatehokkuutta. Tulevien kuukausien aikana käynnistämme myös useita toimenpiteitä Ekokem-yhtiöiden palveluntarjonnan yhtenäistämiseksi.
Lisätietoja Ekokemin sivulta.